Modernia sähköautoilua Oulussa – autoleasingillä totta kai

Taloutemme toisena autona toimiva moderni sähköauto on perheemme ensimmäinen, mutta ei varmaankaan viimeinen kokemus yksityisleasingistä, kertoo oululainen Pauli Pätsi. – Kun useamman auton on ostanut nostamalla tililtä rahaa, niin on ymmärtänyt, ettei autoilu ole aivan ilmaista silläkään systeemillä. Hintoja vertailtuamme tuntui, että olisi järkevää koittaa yksityisleasingiä.

 

Ensimmäisen oman autonsa Pätsi osti opiskelujen päätyttyä, koska kaupungissa asuvana sellaiselle ei nuorempana ollut tarvetta. Pauli ajoi opiskeluaikoinaan Oulussa taksia ja nuoruuteen mahtui paljon autoilua erilaisilla autoilla. Nykyisessäkin työssä kilometrejä tuppaa kertymään.

– Tämä sähköauto hommattiin perheen toiseksi autoksi, erityisesti vaimoni käyttöön. Sillä tulee ajettua noin 95-prosenttisesti kaupunkiajoa, viisitoista, kaksikymmentä tuhatta kilometriä vuodessa. Lataukset ovat riittäneet hyvin pidemmillekin matkoille, vaikka tietysti sähköautolla joutuu miettimään, miten se logistiikka menee – mutta joutuuhan sen miettimään muillakin autoilla. Nyt vain miettii saman asian uudella tavalla, kertoo Pätsi perheen sähköautokokemuksista.

Sähköön ja yksityisleasingiin päätymisen Pätseillä ratkaisi halu kokeilla modernimpaa tekniikkaa ilman taloudellisia riskejä.

– Sähköauto kiinnosti, koska halusimme hypätä eteenpäin autotekniikassa. Tarvitsimme toisen auton ja mietimme, että se voisi olla polttomoottoriautoa ekologisempi vaihtoehto. Ajattelimme, että toisella autolla on turvallista testata sähköpuolta. Laskimme eri vaihtoehtoja ja totesimme, että uudesta autosta joutuu maksamaan suunnilleen saman verran kuukaudessa, hankkii sen millä tahansa systeemillä. Leasingauton etuna on myös se, ettei tarvitse jännittää, paljonko uuden auton hinta laskee muutamassa vuodessa. Se ei ole enää oma murhe, Pätsi valottaa.

Autoleasingin mahdollistama kulujen ennakoitavuus ja turvallisuus painoivatkin selvästi myös Pätsien ratkaisussa.

– Leasingissa on täysin varmaa, ettei tähän mene ainakaan enempää rahaa. Siksi ajattelimme, että tämähän on järkevää kokeilla. Ei tässä ainakaan mitään menetä omistamiseen verrattuna.

Myös Autoleasingin palvelu saa Paulilta kiitosmaininnan.

– Halutun auton hinnan laskeminen autoleasing.fi -sivustolla oli kätevää ja henkilökohtaisia toiveita koskeviin tiedusteluihin vastattiin ripeästi. Asiakasta palveltiin herkällä korvalla kuunnellen – kuten ison hankinnan yhteydessä kuuluukin. Ja näillä näkymin, siirtyessämme jatkossa taas vain yhden auton pitämiseen, kyllä se on tämä täyssähköinen leasingauto joka meille jää.

 

Tutustu sähkö- ja hybridiautoihin