Ohita valikko

Hallitus jatkaa täyssähköisten työsuhdeautojen verokannustetta

Hallitus on kehysriihessään linjannut kannustavansa Suomen autokannan sähköistymistä. Verokannustetta jatketaan vuosina 2026-2029. Kannuste on toteutettu siten, että täyssähköauton verotusarvosta vähennetään tuloverotuksessa 170 euroa kuukaudessa.

Verokannuste on merkittävä työsuhdeautoilijalle, ja onkin tärkeää, että sen jatkosta päätettiin jo nyt. Moni työsuhdeautoa harkitseva olisi saattanut jättää sähköauton hankkimatta ilman jatkopäätöstä. Autoalan Tiedotuskeskuksen helmi-maaliskuussa teettämän tutkimuksen mukaan vain noin kolmannes täyssähköisen työsuhdeauton hankkineista jatkaisi täyssähköisellä työsuhdeautolla ajoa, mikäli verokannuste poistuisi kokonaan.

Työsuhdeautojen merkitys autokannan uudistumiseen on merkittävä. Vaikka Suomen autokannassa on vain noin 80 000 työsuhdeautoa, on niiden kierto vilkasta. Keskimäärin 20-25 prosenttia ensirekisteröidyistä autoista on työsuhdeautoja. Voit lukea lisää Autoalan Tiedotuskeskuksen tiedotteesta.

Me NF Fleetillä haluamme auttaa asiakkaitamme tekemään ympäristöystävällisiä ja vastuullisia liikkumisratkaisuja. Asiantuntemuksemme ja kokemuksemme ovat käytettävissäsi. Meiltä saat myös tukea ja ohjausta yrityksesi vastuulliseen autopolitiikkaan. Nykyään asiakkaamme valitsevat entistä useammin työsuhdeautoiksi myös täyssähkö-, hybridi- tai lataushybridiautoja. Tutustu ympäristöystävällisiin leasingautoesimerkkeihin sekä sujuvaan koko maan kattavaan Electric-latauspalveluun sivuillamme.

Olisiko teidänkin yrityksessänne aika siirtyä sähköisempään yritysautoiluun? Ota yhteyttä palvelevaan tiimiimme!

Ota yhteyttä palvelevaan tiimiimme

    Ota yhteyttä

    Jos sinulla on kysyttävää palveluistamme tai haluat tarjouksen, ota yhteyttä tällä lomakkeella. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
    Voit myös soittaa asiakaspalveluumme: 010 404 505



    Nykyinen autokanta

    Nykyisen autokantanne omistusmuodot *


    Toiveautoni