Niemi Palvelut tavoittelee kuljetuksien päästötöntä vuotta 2030
Punaisesta brändiväristään tunnistettava Niemi Palvelut on ollut kohta vuoden NF Fleetin asiakkaana. Tunnetuimpien palveluidensa, yritys- ja kotimuuttojen, lisäksi Niemi tarjoaa logistiikkapalveluita, kuten kalustelogistiikkaa, tapahtumalogistiikkaa ja työmaalogistiikkaa sekä kierrätys- ja varastointipalveluita. Vuosikymmeniä sitten aloittanut perheyritys on kasvanut 1200 työntekijän yritykseksi. Jututimme Niemi Palveluiden kalusto- ja kiertotalouspäällikkö Ville Häyrystä yrityksen leasingautoiluun liittyvistä asioista.
‘‘Tämän kokoluokan yrityksessä autojen määrä vaihtelee; se on tällä hetkellä 160. Luku koostuu erityyppisistä kuorma-autoista, pakettiautoista ja henkilöautoista’’, summaa Häyrynen. Niemi Palveluiden strategiassa on tavoitteena olla vuonna 2030 kaluston osalta päästötön yritys. Koko kalusto kulkee jo täysin fossiilittomasti uusiutuvalla dieselillä, biokaasulla ja uusiutuvalla sähköllä. Kuljetuskaluston sähköistyminen on jo alkanut, ja osa raskaasta kalustosta on jo täyssähköisiä. Sähköautot on koettu hyväksi valinnaksi ja niiden toimintasäde riittäväksi. Myös yrityksen työsuhdeautopolitiikka edellyttää täyssähköisen auton valintaa työntekijöiltään.
NF Fleetin palveluihin Häyrynen on ollut tyytyväinen eikä löydä moitteen sijaa. NF Fleetin yhteyshenkilöinä ovat toimineet myyntipäällikkö Tarja Ruokonen ja palveluvastaava Elisa Jokelainen. ‘‘Työskentely NF Fleetin kanssa on ollut helppoa ja mutkatonta, ja palvelua on saanut tarvittaessa’’, sanoo Häyrynen tyytyväisenä. Leasingautoja Niemi Palveluilla on ollut jo vuosikausia, ja Häyrynen kokeekin leasingrahoituksen järkevänä vaihtoehtona. ‘‘Niemen kilometrisuoritteilla huoltoleasing on järkevä valinta”, sanoo Häyrynen. Huoltoleasing koetaan Niemi Palveluissa helppona ja vaivattomana tapana hajauttaa riskiä käyttövoimamurroksen aikana. ‘‘On ollut etuoikeus tehdä työtä tällaisella näköalapaikalla tässä ajassa. Menossa on suurin liikkumisessa tapahtunut muutos sitten hevoskyytien. Todellisuudessa muutos heijastuu myös infrastruktuuriin, öljyteollisuuteen ja valtioiden politiikkaan. Seuraan suurella mielenkiinnolla, mihin tämä historiallinen muutos meitä kuljettaa ja missä olemme vaikkapa noin viiden tai kymmenen vuoden päästä’’, pohtii Häyrynen.
Kaiken aikaa ei Häyrynenkään jaksa miettiä kalusto- ja kuljetusasioita. Vapaa-ajalla perhe-elämä pitää jalat maassa, ja välillä vakiotanssien SM-tasollakin kilpaillut Häyrynen lähtee sähköautollaan tanssiharrastuksen pariin.