Ohita valikko

Indutrade – kohti vastuullisempaa yritysautoilua

Vuonna 1978 aloittaneen Indutraden liikeidea on kehittää ja hankkia korkean teknologiaosaamisen yrityksiä. Nykyään Indutrade on pörssiin listautunut kansainvälinen teollisuuskonserni. Suomessa Indutrade Oy omistaa noin kaksikymmentä yritystä. Indutrade Oy:ssa työskentelee kaksitoista ammattilaista, ja konsernitasolla Suomessa on noin 600 työntekijää. Maailmanlaajuisesti Indutrade-konserniin kuuluu runsaat 200 tytäryhtiötä yli 30 maassa, ja työntekijöiden määrä on kokonaisuudessaan noin 9100 henkilöä.

Haastattelimme Indutrade Oy Suomen talousjohtaja Martin Baltscheffskya. ‘‘Indutraden vastuullisuusstrategiassa korostuvat henkilöstön hyvinvointi ja sitoutuminen työhön, tuotteet ja asiakkaat, sekä ympäristön osalta hiilineutraaliustavoite vuoteen 2030 mennessä. Konsernitasolla voimme ohjata ja vaikuttaa omistamiemme yhtiöiden päätöksiin esimerkiksi autoilun suhteen, tosin aivan kaikille yhtiöille ja toimialoille eivät täyssähköiset pakettiautot ole vielä riittävän kehittyneitä toimintasäteiltään‘‘, kertoo Baltscheffsky. 

Suomen konsernin autokanta koostuu noin 200 autosta, joista suurin osa on työsuhdehenkilöautoja. Pakettiautojen osuus autokannasta on noin 10 prosenttia. Täyssähköisiä autoja on tullut käyttöön jo muutamia ja leasingsopimuksien vaihtuessa konsernin autoilun sähköistyminen tulee kasvamaan. 

NF Fleet -yhteistyö alkoi aikoinaan Nordean kautta ja on jatkunut jo toistakymmentä vuotta, muistelee Baltscheffsky. ‘‘Yhteistyömme NF Fleetin kanssa on toiminut mukavasti. Henkilökohtaisia tapaamisia on pari kertaa vuodessa, mutta muuten yhteydenpito toimii sähköisesti‘‘, toteaa Baltscheffsky. NF Fleetin Huoltoleasing on Indutradessa koettu ennen kaikkea sujuvaksi, helpoksi ja riskittömäksi tavaksi hallita autokantaa ja vapauttaa pääomia muuhun käyttöön. ‘‘Indutrade-konsernin leasingsopimukset ovat pääasiassa 3-4 vuoden mittaisia, ja vaihtuvuus kohti sähköistä autoilua on menossa tasaisen varmasti eteenpäin‘‘, kertoo Baltscheffsky tyytyväisenä.

”Itse ajelen vielä kevythybridillä eli dieselkäyttöisellä autolla”, sanoo Baltscheffsky leikkisästi, ja lisää, että hän uskoo vahvasti autoilun sähköistymiseen ja suunnittelee lähitulevaisuudessa siirtyvänsä täyssähköautoon.

Kaipaako teidänkin yrityksenne ammattitaitoista tukea muuttuviin liikkumisen ratkaisuihin? Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää juuri teidän yrityksenne toimintaan sopivista ratkaisuista!

Ota yhteyttä palvelevaan tiimiimme

    Ota yhteyttä

    Jos sinulla on kysyttävää palveluistamme tai haluat tarjouksen, ota yhteyttä tällä lomakkeella. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
    Voit myös soittaa asiakaspalveluumme: 010 404 505



    Nykyinen autokanta

    Nykyisen autokantanne omistusmuodot *


    Toiveautoni